• ru
  • fi
Etusivu / Artikkelit ja uutiset / Yhteiskunta

Oikaisu on vaikeinta

14 Elokuu 2014 / Yhteiskunta

Jokainen meistä voi tehdä virheen. Tärkeintä on kuitenkin virheiden tunnistaminen ja oikaisu. Kumpikin saattaa olla vaikeaa, mutta ensimmäinen askel on tehtävä. Näin kävi eilen minullekin: julkaisin eilen Fontankalla uutisen otsikolla ”Venäjän ääni kohtasi Suomessa rajua vastustusta”.

Mainitsin uutisessani mun muassa sen, että Venäjän ääni -hankkeen etenemisen pääesteenä Suomessa on Russia today:n puheenjohtaja Dmitrii Kiselev. Hän on USA:n pakotteiden listalla, ja työskennellessään 90-luvun alussa Helsingissä Venäjän VGTRK -televisiokanavan kirjeenvaihtajana, hän toimi pikemminkin propagandistina kuin toimittajana.

Kiselev, joka on tuntenut minut jo vuosia, soitti minulle heti ihmetellen epätarkkuuttani: hän muun muassa oikaisi, ettei ole USA:n vaan EU:n pakotelistalla. Dima korosti vahvasti myös sitä, että hän on ensimmäinen toimittaja johon kohdistuu pakotteita. Myönnän olleeni suuresti hämmentynyt omastaa epätarkkuudestani faktojen käsittelyssä: en tarkistanut tietoa, vaan oletin Dmitriin olevan USA:n listalla, sillä koko pakotealoite tuli USA:lta.

Tajuttuani tehneeni virheen tunnistin sen heti ja lupasin tehdä oikaisun - mitä teenkin tässä ja nyt. Suo anteeksi, Dima: olet todellakin EU:n eikä USA:n pakotelistalla, kuten uutisoin virheellisesti 12 elokuuta.

Mitä tulee siihen, että suomalaiset muistivat sinua propagandistina - mitä siinä on loukkavaa? Kukaan ei sentään kutsunut sinua valehtelijaksi. Suomalaiset eivät seuranneet sinun silloisia reportaasejasi, mutta muistivat sinun esityksiäsi erilaisissa seminaareissa ja neuvottelutilanteissa.

Mikä tulee muihin seikkoihin - siinä on eväitä pohdintaan. Esimerkiksi, mielestäni ei tarvitse korostaa sitä, että olet ensimmäinen toimittaja pakotelistalla. Listalla on kansainvälisen Russia today:n tiedotus- ja viestintätoimiston puheenjohtaja muiden Venäjän poliitikkojen ja viranomaisten joukossa. Niin kuin Leninin kanssa: virallisesti Vladimir Iljitš oli nimenomaan toimittaja, mutta Mausoleumissa hän makaa valtionmiehen ominaisuudessa. Kiinnostava yksityiskohta ilmenee Kommersant -lehden jutussa: ”EU:n oli tarkoitus laittaa juontajan (Kiselevin) nimi jo pakotelistan ensimmäiseen erään, mutta Suomi vastusti sitä”.

Tästä on helppo siirtyä keskustelumme toiseen osaan - esimerkiksi, siihen, miksi Suomessa halutaan estää Venäjän äänen tuloa? Muodollisesti esteenä on taajuuskilpailu, käytännössä asiaan vaikuttaa Erkki Tuomiojan poliittinen kanta. Mutta mitä tyrmistyttävää tässä on? USA:n Ulkoasiainministeriökään ei avaa omaa uutistoimistoa Moskovaan tai Pietariin, eikä aloita siellä säännöllisiä lähetyksiään. Sama pätee muiden valtioiden virallisiin joukkoviestintävälineisiin. Ei tämä ole mitään sanavapauden rajoittamista. Valtion poliittinen kanta tiedotetaan toiselle valtiolle suurlähetystön välityksellä; jos diplomaattisen edustuston toimintaa halutaan tavalla tai toisella laajentaa, siihen sovelletaan omia säädöksiä. Mutta Venäjän ääni ei ole diplomaattinen edustusto.

Mitä sitten kannattaa tehdä? Miten saadaan Venäjän ääni suomalaisten korviin? Mielestäni asiasta piti huolehtia jo aiemmin - jo silloin, kun purettiin Novosti -yleislehdistötoimisto, jonka perustivat aikoinaan Neuvostoliittoon Journalistiliitto, Kirjailijaliitto, Tieto -seura ja Ystävyysseurojen liitto. Novosti -lehdistötoimisto avasi suomalaisille Neuvosto -Kremlin päätösten taustat. Neuvostojournalismin mestarit, kuten Spartak Beglov, Genrih Borovik, Gennadii Gerasimov, Vladlen Kuznetsov, Vladimir Lomeiko ja moni muu selittivät säännöllisesti kolumneissaan neuvostopolitiikan virallista puolta. Tietenkin, suomalainen lukija otti huomioon kolumnien vahvan poliittisen latauksen ja osasi lukea rivien välistä. Mutta tietoa tuli säännöllisesti: sitä voitiin hyväksyä tai olla hyväksymättä.

Mitä meillä on tänään? Harva Suomessa tietää, mitä oikeasti Itä-Ukrainassa tapahtuu. Tuhannet kuolemat, maan tasolle tulitetut kaupungit, humanitaarinen katastrofi - siitä ei tiedetä. Hiljaisuus, esirippu laskeutui. 

Sori, Dima - ollaan mekin siihen syyllisiä. Perestoikan huumassa, Jeltsinin valtakauden pyörteissä ja Putinin nousukautena emme hyödyntäneet mahdollisuutta kehittää kansainvälistä integraatiota ja rakenteellista yhteistyötä tiedonvaihdossa. Olisi pitänyt suunnata yhteiset voimat hankkeisiin, jotka yhdistävät kansoja - sen sijaan että tuumittaisiin, miten parhaiten järjestäisi matkan Koktebelin mökille tai miten sujuu kalastus Porvoonjoella. Nyt on tultu siis tähän. Nyt, ystävät, pitää päästää tästä montusta ylöspäin.

Ei kommentteja

Ei kommentteja

Lisää kommentti:

Voi myös kirjautua ennen kommentointia.