• ru
  • fi
Etusivu / Artikkelit ja uutiset / Kulttuuri, Yhteiskunta

Venäjän tapaan: Yhtenäisyys

Venäjän tapaan: Yhtenäisyys
Kuva: Sergei Nikolajev, Fontanka.ru
25 Elokuu 2014 / Kulttuuri, Yhteiskunta

Fontanka.fi jatkaa keskustelua venäläisten tavoista, jotka yllättänevät suomalaisia. Tänään kerrotaan siitä, miksi kuljemme ja liikumme laumoittain ja miksi yhteisö on meille mieleinen.

Uskokaa pois: emme kulje Suomessa laumoissa vain siksi, että olemme yliyhteisöllistä porukkaa. Yksi syy on että neuvostovallan ja kollektivismin aikakausi ei ole vielä kaukana. Haikailemme välillä menneisyyteen, jolloin asuimme yhteisasunnoissa, kommunalkoissa. Aika, jolloin marssimme kaikki samassa yhtenäisessä rivissä, vaikuttaa meihin jälleen. Ja niin, emme ole kielipäällä varustettuja, joten ulkomaanmatkan aikana pärjäämme paremmin ryhmän suomalla yhteisjärjellä.

Aloitetaan maalaiselämästä. Suomalaisille on tuttu käsite yksinäisenä metsän tai pellon laidalla könöttävä ”torppa” - yksittäinen talo. Venäjän kielestä löytyy ”hutor” -, joka tarkoittaa nimenomaan syrjäseudulla olevaa taloa, josta naapureihin on matkaa. Sana on siis kielessä olemassa, mutta se on harvoin käytössä. Parhaiten ”hutor” -käsite tunnetaan Gogolin novellikokoelmasta Dikankan iltoja, jossa kerrotaan pirujen tempuista.

Leningradilaisille yksittäisasutuksesta muistuttivat suomalaisten talojen kivijalat, jotka jäivät kannakselle Talvisodan jälkeen. Kaikki ihastuivat kivien vahvuuteen ja perustellisuuteen, mutta kosketus kiviin herätti jonkinnäköistä pelkoa.

Neuvostoihminen koulutettiin yhteisöelämään. Yksinäinen talonpoika katsottiin tuhoon tuomituksi - lisäksi, hän oli vaarassa sortua porvarillisuuteen ja tulla kulakiksi, eli bolševikkien luokkaviholliseksi.

Yksilöllisyys ja yksittäinen asutus tuhottiin Neuvostoliitossa lähes kokonaan 1930 -luvun puolivälin mennessä. Maalaisilta evättiin passit ja näin palautettiin osittain maaorjuus. Kummallista kyllä, mutta tänä päivänä Venäjän poliiseilta evättiin matkustuspassit ja heiltä kiellettiin ulkomaanmatkat Ukrainan kriisin ja EU:n asettamien pakotteiden yhteydessä.

Ihmisten hallitseminen onnistuu paremmin, jos ihmiset ovat samanlaiset ja yksimieliset. Samanlaisuuden ja yksimielisyyden takaa yhteinen aate ja poliittinen järjestelmä. Kolhoz on ensisijaisesti - yhteistalous, ei väliä onko se maalla vai kaupungissa.

Luterilaisen uskon perustaja sanoi kerran, ettei hän maksa penniäkään uskonnosta, joka ei usko tuonpuoleiseen elämään. Bolševikit loivat eräänlaisen uskonnon – uskon kommunismin voittoon seuraavien sukupolvien aikana.

Kaikki marssivat tiiviissä rivissä kohti tuonpuoleista kommunismia - sekä vappumarsissa että keskitysleirissä.

Oikeus erillisiin asuntoihin suotiin vain puoluejohdolle sekä merkittävimmille tiedemiehille ja taitelijoille. Suurin osa tavallisia kansalaisia asui vielä 70-luvulla kommunaaliasunnoissa.

Asumismuoto syntyi vallankumouksen jälkeen, jolloin asumista ”tiivistettiin” jakamalla duunareille huoneita entisten porvareiden asunnoista. Asuminen kasvoi vielä ahtaammaksi Toisen maailmansodan jälkeen, sillä moni kaupunki oli raunioina.

Jopa Gagarin, meidän kaikkien aikojen sankari, asui ennen kuuluisaa lentoaan kommunalkassa. Kommunaaliasunto on yhteisöllisyyttä. Kaikkine myönteisine sekä kielteisine puolineen.

В армии это называется «передать по цепи».

Kirjoittaja muistaa Vasilin saaren loputtomat läpikulkupihat, ja ajat, jolloin lapset kävivät kylässä kutsumatta - joten asuntojen pitkillä käytävillä voi törmätä täysin tuntemattomaan naamaan. Äidit kuuluttivat avoimista ikkunoista: Serega, löydäthän Andrjuškan, sanothan, että on aika viedä isälle lounas tehtaaseen! Serega välitti pyynnön toiseen pihaan. Kilometrin päästä kotipihalta Andrjuška sai viestin tuntemattomalta.

Koulussa häpeällisintä oli saada käsky istua erilliseen pulpettiin - jotta ei häiritsisi muita.

Jos joku tahtoi itse istua yksinään - se vasta paha oli.

Rangaistus tarkoittaa parantamista, anteeksiantoa ja hyväksymistä jälleen yhteisön jäseneksi. Jos päätät eristäytyä, selityksiä voi olla kolme.

  1. Olet mennyt hulluksi, ja tarvitset pakkohoitoa
  2. Olet ylimielinen ja tulet yhteisön leimaamaksi ja halveksimaksi
  3. Olet vihollinen, etkä ansaitse elää

Urheilu oli Neuvostoliitossa eräs uskonnon korvikkeista. Urheilupiireissä harrastettiin samaa yhteisöllistämistä:

- En ole teille iskä enkä äiskä, joten täällä ei sanota ”minä”. Täällä on vain ”me” näin julisti valmentaja meille keltanokille ensimmäisen harjoittelutunnin alussa. Lokakuulaiset, pioneerit, komsomolin jäsenet, puolueen jäsenet - nämä olivat selkeät portaat yhteiskunnan huipulle. Se oli miltei ainoa yhteiskunnallinen joukkoliikennehissi.

Yksi isänmaa, yksi puolue, yksi näkökulma kaikkeen.

Silloin Isänmaamme väitti olevansa vihollisten ympäröimä. Näin kerrottiin Pravda -lehdessä. Suomesta ajattelimme kuitenkin toisin: mielestämme suomalaiset eivät olleet vihollisia, vain imperialistien harhaan houkuttelema veljeskansamme. Suomalaisethan osasivat ryypätä vodkaa ja hakata puuta: vallankumous oli viittä vaille tulossa Suomeen.

Mutta myös Suomeen oli mahdollista tehdä vain ryhmämatkoja.

Jostain syystä lähes jokainen neuvostoliittolainen tahtoi käydä ulkomailla. Osallistujat ryhmämatkalle valittiin kuin tiedusteluoperaatioon: ensiksi piti saada puolueosaston hyväksymispäätös. Kokouksessa kysyttiin vaikeita kysymyksiä, kuten:

  • kuka on Mongolian kommunistisen puolueen pääsihteeri?
  • mitä Brežnev puhui viimeisessä puoluekokouksessa luovan intelligentsian roolista?
  • kuka maksaa Solhzenitsynille hänen neuvostovastaisista teoksistaan?

Tämä oli yleistä poliittista tietoisuutta. Moni väänsi tästä vitsiä, mutta esiintyi silti kokouksissa kuolemanvakavana.

Sen jälkeen oli KGB:n suorittaman tarkastuksen vuoro. Jos kaikki meni hyvin, meidät vietiin ulkomaille kuin vihollisen tantereelle - sillä erolla, ettei meillä tietenkään ollut mitään tehtävää. Velvollisuuksia kuitenkin oli.

Ensiksi, yksin käveleminen oli ehdottomasti kielletty. Katsottiin, että Helsinki on täynnä CIA:n agentteja, joiden ainoa tarkoitus on provosoida neuvostomatkailijoita. Provokaatio kuviteltiin esimerkiksi tällaiseksi: neuvostomatkailijoille tuputetaan kadulla pornolehti kouraan, koko kohtaus kuvataan salaa ja materiaali annetaan amerikkalaistoimittajille neuvostokansalaisten mustamaalaamiseksi.

Jokaiseen ryhmään määrättiin saattajaksi KGB:n edustaja. Hän toimi sekä ryhmänjohtajana että tarvittaessa komentajana. Jos hänestä joku matkailija ei käyttäydy matkan aikana kunnolla, toista matkaa ei enää tulisi. Totta on, että aikuisten kaupat kiehtoivat neuvostoihmisiä. KGB:n ryhmäjohtajalle joskus maksettiin lahjukset kulkulupaa vastaan: silloin matkailija ryntäsi kauppaan ihmettelemään, sillä rahaa ostoksiin hänellä ei ollut. Nähtävää riitti moneksi vuodeksi kiihottaviin kertomuksiin.

Nyt nämä neuvostotottumukset eivät enää paljon vaikuta asiaan. Pääsyy matkailijoiden omatoimiseen yhdistämiseen on heikko kielitaito. Yhdessä on helpompi selviytyä. Miksi emme opi kunnolla edes englantia? Emme kai ole tyhmiä. Epäilen pahoin, että syynä on imperiumin henkemme. Ehkä oletamme, että kaikkien muiden on pakko osata venäjää - mutta ulkomaalaiset eivät vain viitsi oppia sitä. Eräs Solomon -setä, joka muutti Leningradista New-Yorkiin, ihmetteli minulle: ”asuimme täällä jo 25 vuotta, mutta amerikkalaiset eivät vieläkään oppineet venäjää”.

Lopuksi kerron erään sivullisen havaintoni.

Kävin monta vuotta sitten Neuvosto-Kirgiziassa. Sain saattajaksi nuoren neitosen, joka pukeutui huippumuodin mukaan minihameeseen ja teki pilaa paikallisista vanhuksista. Mentiin vuoristoon, josta neitonen oli kotoisin. Tulimme vesiputouksen luo. Siltana toimi virran yli taipunut puun runko. ”Mennään!” – kaunotar kutsui minua ja lähti kävelemään pitkin puuta korkkarit jalassa. Keskellä matkaa hän pysähtyi, kyykystyi ja jäi ihmettelemään koskea.

Näky oli häkellyttävä. Olen urheilija ja urheilumestarin arvonimen kantaja. Mutta koskea ylittäessäni koin olevani kömpelö, kuin pelokas apina, sillä en ollut tottunut ylittämään koskea puurungon varassa. Saattajani ei itse varmaan tajunnut, miten häneltä onnistuu niin helposti kosken ylittäminen. Kuten sanotaan - se on veressä ja ytimissä.

Sama ilmiö on havaittavissa sukupolvessamme: yhteisöllisyys on veressä ja ytimissämme. Olemme jo kolmatta kymmenettä vuotta kapitalisteja, mutta haikailemme jälleen kollektiivin mukavuutta.

Jevgenii Vyšenkov, Fontanka.fi

Комментарии (3):

Ei kommentteja

Lisää kommentti:

Voi myös kirjautua ennen kommentointia.