• ru
  • fi
Etusivu / Artikkelit ja uutiset / Yhteiskunta

Kuka on tasavertaisempi?

Kuka on tasavertaisempi?
Kuva: Sergei Nikolajev, Fontanka.ru
1 Syyskuu 2014 / Yhteiskunta

Illalla, 31 elokuuta vuonna 1920 Petrogradskin kaupungin osassa vartioiva miliisipartio kuuli laukauksia. Laukaukset kantautuivat eräästä talosta, joka sijaitsi silloisessa osoitteessa Krasnyh Zor’ (Punaisen auringonnousun) katu 26/28. Minuutin kuluttua kyseisen talon rappukäytävästä ilmestyi muutama aseistunut henkilö. He eivät vastustaneet pidätystä siitä yksinkertaisesta syystä, että heidän pistooleistaan loppuivat ammukset. Kun partio astui asuntoon №116, kokeeneet miliisit kauhistuivat: rikospaikalla makasi ampuneena 8 henkilöä, ja 10 oli haavoittunut.

Se ikävä asuntokysymys

Teurastuksen taustalla oli Suomen sisällissota ja Punakaartin tappio, jonka jälkeen kymmenet tuhannet punaiset pakenivat Otto Kuusisen johdolla Neuvosto-Venäjälle. Maanpaossa Kuusinen perusti Suomen kommunistisen puolueen, joka sai muiden vastaavien puolueiden mallliin rahallista tukea Neuvostovaltion valtion laihasta kukkarosta. SKP:n tavoite oli käydä taistelua suomalaista porvaristoa vastaan kunnes Maailman vallankumous pyyhkisi porvarit maapallolta.

Aika meni menojaan. Maailman vallankumouksen tulipalo ei syttynyt kaikista palavereista, mielenosoituksista ja päätöksistä huolimatta. Monipäinen suomalaisten taistelijoiden armeija tylsistyi venäläisissä kasarmeissa - ja kärsi nälästään, sillä ruokaa ei yksinkertaisesti ollut riittävästi.

Mutta SKP:n johtoon kuuluvat olivat rivijäseniin verrattuna ”tasavertaisempia”. Esimerkiksi, Ivan (Jukka) Rahja, joka aikoinaan toimi Leninin saattajana ja henkivartijana Suuren lokakuun vallankumouksen yönä matkalla salaisesta asunpaikasta vallankumouksen päämajaan Smolnaan, asui muiden johtajien kanssa hienoissa hotellihuoneissa kaikkine mukavuuksineen. Mutta rivijäsenet joutuivat nukkumaan entisten kasarmien lattioilla. Moskovassa asiat olivat vielä paremmin. Otto Kuusisen aviopuoliso muistaa saaneensa ”luokattomalta yhteiskunnalta” ilmaiseksi kaikki ylellisyydet palvelusväkeä myöten. On ymmärrettävää, että silmiin pistävät eroavaisuudet kasvattivat rivijäsenistön tyytymättömyyttä. Tuloksena syntyi salaliitto. Siihen osallistuivat radikaalit sosiaalidemokraatit, joita myöhemmin kutsuttiin ”pistoolioppositioksi”. Salaliiton tavoitteena oli pröystäilevän puoluejohdon teloitus - sillä puoluejohto häpäisi käytöksellään vallankumouksen aatetta. 

Sisällissota kommunistipuolueessa

Krasnyh Zor’ kadulla sijaitsevassa kerrostalossa asui silloin muutama Suomen kommunistipuolueen johdon vaikutusvaltainen jäsen. Asunto №116 toimi kokouspaikkana. Sen virallinen nimi oli ”Suomalaisen työväen O. V. Kuusiselle nimitetty klubi”. Paikkaa kutsuttiin Kuusisen klubiksi. Illalla 31 elokuuta asunnossa alkoi puoluekokous, johon koko puoluejohdon oli tarkoitus osallistua. Tilanne oli salaliiton kannalta erittäin suotuisa.

SKP:n isoimmat pamput eivät kuitenkaan, jostain syystä, saapuneet kokouksen alkuun. Pidettyään puheensa Ivan (Jukka) Rahja meni röökitauolle asunnon eteiseen ja tuli ensimmäisenä salaliittolaisten ampumaksi. Sen jälkeen aseisettu joukko ryntäsi kokoustilaan ja ampui armotta kaikki siellä olevat - jopa puhelimeen tarttuneen sihteeri Liisa Savolaisen, joka yritti hälyttää paikalle apua. Laukauksia kuului muutaman minuutin ajan - kunnes panokset loppuivat ja ensimmäiset partiot saapuivat paikalle.

Miliisiä odotti kauhunäytelmän jälkeen toinenkin järkytys: kaikki ampujat osoittautuivat mallikommunisteiksi, joilla oli puolueessa luottamus ja tahraton maine.

Tie kommunismiin kuolleiden ruumiiden yli

Niin paljon uhreja vaatinutta rikosta oli mahdotonta salata. Petrogradin hallinto ja neuvostoturvallisuuspalvelu Tšeka keksivät pää hiessä ideologisesti kelpoisen selityksen tapahtuneesta. Tämän takia hautajaiset järjestettiin vasta 12 syyskuuta. Sitä ennen lehdistölle syötettiin kammottava versio valkolaisterroristeista, jotka teloittivat Suomen kommunistien parhaimmiston. Muistotilaisuudesta järjestettiin valtava mielenosoitus Marsin kentällä. Suomalaiset haudattiin yhteiseen hautakiven alle. Kaatuneiden kunniaksi ammuttiin Pietarin ja Paavalin linnan kanuunoilla. Surevan ihmisjoukon yllä liehui banderolli, jossa luki ”Suomalaisten tovereidemme ruumiiden yli vie tie kommunismiin”.

Nyt Marsin kenttä on yksi paikoista, jossa vasta naimisiin menneet pariskunnat käyvät laskemassa kukkia ja ottamassa häävalokuvia. Tietävätkö nämä nuoret, että he kunnioittavat näin muun muassa suomalaisten kommunistipuolueen sisäisen konfliktin uhreja. 

PS:

Virallisten tietojen mukaan Punakaartin viimeinen taistelija Aarne Arvonen kuoli 1 tammikuuta vuonna 2009, 111 -vuotiaana. 

Igor Šušarin, Moskovskii komsomolets -lehden Pietarin toimisto

Ei kommentteja

Ei kommentteja

Lisää kommentti:

Voi myös kirjautua ennen kommentointia.