• ru
  • fi
Etusivu / Artikkelit ja uutiset / Yhteiskunta

Venäjä on kauhistuttavien mahdollisuuksien maa

3 Lokakuu 2014 / Yhteiskunta

Synkkä pessimismi sekä epärealistiset haaveet maastamuutosta. Tällainen on venäläisen liberaaliyhteisön ilmapiiri. Pessimismiä viljellään tarkoituksella ja pessimismin levittäjät ovat siinä hyvin taitavia.

”Luin äsken jotenkin turtana niiden kahdenkymmenenkuuden ihmisten ampumisesta, - kirjoitti vuonna 1919 huhtikuussa Ivan Bunin, - Nyt olen kuin jäykkäkouristuksessa. Kyllä, kaksikymmentäkuusi ruumista, eikä joskus aikoja sitten, vaan eilen, täällä, lähellä meitä. Myönnän, että yritän olla kauhuissani mutta tosiasiassa en ole, todellista empatiaa ei riitä. Tässä on bolševikkien helvetillinen taika - empatian tappaminen. Ihmiset elävät mittansa mukaan, heille on mitattu myös empatia ja mielikuvitus - ylitäpä mittasi. Se on kuin leivän ja naudanlihan hinta. ”Mitä? Kolme ruplaa paunasta?!”. Mutta määrittelehän hinnaksi vaikka tuhat - siihen ihmettely ja huudot loppuvat, seuraa jäykistyminen ja tunteettomuus. ”Mitä? Seitsemän hirtettyä?” - ”Ei, kultaseni, ei seitsemän vaan seitsemän sataa!” - Tästä jäykistyt välittömästi - seitsemän hirtettyä voi vielä jotenkin kuvitella, mutta yrittäkää kuvitella seitsemänsataa - edes seitsemänkymmentä!” 

Näin kirjoitettiin punaterrorin pahimpana kautena, jolloin lehdissä julkaistiin ammuttujen panttivankien nimet. Jos ilahduttaa -verbi sopii tähän kontekstiin, niin kieltämättä ilahduttaa se, etteivät nykyajan vallanpitäjät toimi bolševikkien malliin. He toimivat juuri päivastoin ja vaikuttavat mielikuvitukseemme.

Ennen tämän vuoden kevättä, eli ennen Krimiä, tuntui siltä että maassamme toimivat suhteellisen jyrkät säännöt - tällä en tarkoita ainoastaan sitä Hodorkovskin, älä mene politiikkaan ja saat olla rauhassa -sääntöä, vaan puhun yleisesti. Vaikutti siltä, ja neljäntoista vuoden kokemus vahvisti vaikutelman, että Kreml on käytännöllinen, sen asettamat tavoitteet ovat ennustettavat ja selkeät, ja tavoitteiden saavuttamiseksi hallituksen käyttämät menetelmät ovat laskelmoitavissa. Mutta vielä mitä - kuten keisari Nikolai Ensimmäisen aikana voimme sanoa, että hallitus on maan ainoa eurooppalainen. Muistimme, että viranomaisten lapset opiskelevat Euroopan ja USA:n yliopistoissa, että viranomaisilla itsellään on ”siellä”, eli länsimaissa, varattuna jalansija eläkepäiviä varten ja tuntemattoman yksityisomistuksessa olevan saaren laiturilla jokaista odottaa Abramovitšin lahjoittama vene, jolla mennä kalastamaan. Tämä tyrmistytti, mutta samalla rauhoitti, sillä Venäjän ainoa eurooppalainen tuskin halusi tulla Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi.

Kaikki maassa tapahtuvat ”kauheudet”, kuten väärennetyt vaalit, mielenosoittajien pidätykset ja vankilatuomiot, korruptio jne. - olivat osa vallanpitäjien logiikkaa. Krimin jälkeen säännöt muuttuivat. Tarkemmin sanottuna ne poistettiin käytöstä. Viestintävalvontavirasto Roskomnadzor esti venäläisten kävijöiden pääsyä muutamaan oppositiosivustoon jo Krimin kriisin aikana. Kieltolistalle Grani.ru:n ja Ježin lisäksi joutui Eho Moskvy. Jos Granin ja Ježin sulkeminen oli vanhan logiikan mukaista, niin Eho Moskvyn sulkeminen - ei. <…> Sen jälkeen tapahtui paljon muuta, mitä ei enää kukaan muista, ja sitten tulivat vastapakotteet ja Putinin sota parmesania vastaan. Sen sodan ydin ei ollut parmesanin hävittäminen kaupoista. Ydin oli siinä, että eräänä kauniina aamuna kuulimme herättyämme uudesta kiellosta, joka ei koskenut Navalnyn toimintaa, opposition mielenosoituksia, seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustajia - vaan ranskalaista juustoa, puolalaisia omenoita ja norjalaista lohta. Se tarkoittaa sitä, että herättyämme huomenna voisimme saada kuulla, että vessapaperi on kielletty. Ja kansa riemuitsee: ”Pärjäsimme koko elämämme aikana sanomalehdillä - pärjäämme sillä nytkin! Nythän sitä lyijyä ei edes lisätä musteeseen. Tai vaikka lisätäänkin - takamuksemme kyllä kestävät Isänmaamme vuoksi!”

Ehkä juuri tästä on ruokakiellossa kysymys: vapauttaa mielikuvituksemme kokonaan rajoituksista. Kaikki, mikä vielä vuosi sitten kuului ”tämä ei voi olla totta, koska se ei voi olla totta ikinä” -kategoriaan, saattaa nyt olla ihan totta. Kiovan valloitus tai Venäjän armeijan isku Kazahstaniin? Datasuodattimet tai netin täyskielto? Ulkomaanmatkailun kielto ja lähtöviisumit? Vapaan valuuttakaupan rajoittaminen? Pankkikortien kielto? Miksi ei?

Ainoa vaihtoehto, mikä meille jää, on usko siihen, että Venäjän ainoa eurooppalainen jää eurooppalaiseksi. Että hän on jälleen käytännöllinen eikä ole unohtanut eläkepäiviä varten hankittua venettä ja rauhallista kalastusta. Että, kuten Kaakkois-Ukrainan tapauksessa näyttää, hän haalii alussa liikaa, jotta hänellä olisi sitä, mistä neuvotteluissa tingitään.

Usko on epäsopiva sana tähän kontekstiin. Mutta toista en keksi.

Anton Muhin, Fontanka.ru

Комментарии (1):

Ei kommentteja

Lisää kommentti:

Voi myös kirjautua ennen kommentointia.