• ru
  • fi
Etusivu / Artikkelit ja uutiset / Politiikka

Duuma lykkäsi toistaiseksi Venäjän kansalaisten henkilötietoja koskevan lakiehdotuksen

10 Lokakuu 2014 17:46 / Politiikka

Venäjän kansalaisten henkilötietojen tallentamisen ulkomailla sijaitseville tietojärjestelmille kieltävän lain oli alussa tarkoitus tulla voimaan reilun vuoden kuluttua. Sen voimaantulon nopeuttaminen vuodella ei näytä onnistuvan, joten voimaantulon ajankohdaksi jää 1 tammikuuta 2016.

Lain hyväksymisen jälkeen päätettiin nopeuttaa kyseisen lain voimaantuloa turvallisuussyistä vuodella. Uudeksi voimaantulon päivämääräksi määriteltiin 1.1.2015, ja sita varten kehitettiin erillinen asetus. Nopeuttava asetus oli tarkoitus ottaa heti alustavaan käsittelyyn. Asetusta ei kuitenkaan vieläkään käsitelty, eikä käsittelyä ole Duumassa lähiaikoina suunnitteilla. Nopeuttaminen osoittautui ongelmalliseksi, sillä moni venäläinen maanlaajuisesti toimiva yritys käyttää ulkomaalaisia tiedontallennusjärjestelmiä asiakkaiden henkilötietojen tallentamiseen.

Lain voimaantulon nopeuttaminen hankaloittaisi esimerkiksi Aeroflot -lentoyhtiön toimintaa. Lentoyhtiö ei yksinkertaisesti ehdi siirtää kaikkia hallitsemiansa asiakastietoja Venäjällä sijatseville palvelimille. Aeroflotin tietokannat ovat niin laajat, että niiden siirtämiseen tarvitaan vähintään kaksi vuotta. Venäjällä ei sitä paitsi yksinkertaisesti ole riitävää teknistä potentiaalia Aeroflotin tarvitseman tietojärjestelmän nopeaan rakentamiseen.

Asiasta uutisoi RBK.

Ei kommentteja

Ei kommentteja

Lisää kommentti:

Voi myös kirjautua ennen kommentointia.