• ru
  • fi
Etusivu / Artikkelit ja uutiset / Kulttuuri, Yhteiskunta

Moskova, James Bondin pahin painajainen

19 Marraskuu 2014 / Kulttuuri, Yhteiskunta

Kolumnistimme Konstantins Ranks testaa, miten omatoiminen matkailu onnistuu Moskovassa. Onnistuuhan se! Tietyin edellytyksin…

Suomalaisilla matkailijoilla on tapa valittaa monikielisen viestinnän riittämättömyydestä Venäjällä. Nyt pitää täsmentää, että tilanne vaihtelee kaupungista riippuen. Viipurissa on paljon suomenkielisiä mainoksia. Pietarissa on englanninkielisiä mainoksia ja infotauluja ilmestyy yhä enemmän kaduille ja metroon. Kaliningradissa viestitään matkailijoille puolan kielellä, ja Vladivostokissa on suosiossa japani, korea ja kiina. Moskova yrittää kovasti puhua kaikilla kielillä yhtä aikaa, mutta välillä se yltyy komediaksi.
 
Olin hyvin kiinnostunut siitä, miten nyky-Moskovassa kehitetään matkailijoille tarkoitettua tiedottamista. Joten… tein niin kuin ihan tavallinen länsimainen matkailija, joka naputtelee mobiililaitteen hakukoneessa sanat Moscow Tourist Information Centre. Hakutulos oli  www.moscow-city.ru. Sivusto oli vain venäjänkielinen. Teeskentelin, etten osaa venäjää ja yritin etsiä sivusta kartan tai edes osoitteen. Se löytyi: Iljinka -katu, 4.
 
Moskova, James Bondin pahin painajainen Kuva: Konstantins Ranks
 
Laitoin osoitteen kartalle: paikka oli lounaisen torin ja GUM -kauppakeskuksen takana. Kun saavuin osoitteeseen, en löytänyt yhtään kylttiä, joka kertoisi että lähestyn infokeskusta. Kävelin pitkin rakennuksen sivuja, enkä nähnyt mitään edes vähän infokeskusta muistuttavaa toimistoa. Lopulta  kävelin sisään ja tiedustelin vartijalta ensin englanniksi, ja sitten - kun vartijan englannin kielen taito osoittautui erittäin puutteelliseksi, - venäjäksi - missä se infokeskus mahtaa olla?
 
Vartija katsoi minua surullisin silmin. ”Milloinko ne sulkevat sen sivuston? Infokeskus muutti täältä vaikka kuinka kauan sitten, mutta aina tänne tullaan sitä etsimään”. Missä se Infokeskus sitten onkaan? vartija ei sitä tiennyt. Hän neuvoi minua kulkemaan Punaisen torin kautta Historian museoon, sellaiseen punaiseen rakennukseen, jossa alhaalla on tuliais- ja muistoesinekauppa sekä ravintola. Museon edessä seisoo kuulemma streletsiksi (Iivana Julman ajan soturiksi) pukeutunut tyyppi. Hän voisi tietää missä Infokeskus on.
 
Lähdin etsimään Iivana Julman soturia. Soturi oli erittäin avulias ja kertoi, että ainakin hänen omien havaintojensa perusteella voi olettaa Infokeskuksen toimivan vuoden 1812 sodan museossa, joka oli aiemmin Leninin museo. Se sijaitsee 200 metriä Punaiselta torilta.
 
Kahden minuutin päästä olin paikalla Moskva -hotellin ja museon välissä. Puistossa oli kylttikin, jossa luki ”Information Center” - aika pieni sellainen. Yritin päästä sisään museoon mutta ovi oli kiinni. Yritykseni kuitenkin kuuluivat sisään ja muutaman minuutin päästä ovi aukeni. Ovesta ilmestyi erittäin tukevarakenteinen herra joka sanoi museon olevan kiinni aina tiistaisin. Tänään oli tiistai. Kyselin infokeskuksesta? Herra vastasi, että keskuksena toimiva kioski on toki museon aulassa, mutta kun on tiistai on sekin kiinni.
 
Tallustin surullisena hengähtämään puiston penkille. Yhtäkkiä näin lähellä suuren samovaarin, josta nousi ihka oikea savu. Vierestä löytyi kahvila, jossa myytiin tuoretta pullaa ja teetä. Samovaaria ympäröi joukko matkailijakohtalotovereitani napsimassa siitä kuvia. Siinä oli myös muutama nuori - joko oppaiden tai vapaaehtoisten ominaisuudessa. Kyselin heiltä mistä minä ulkomaalainen raukka voisin saada Moskovan kartan ja muuta tietoa.
 
Moskova, James Bondin pahin painajainen Kuva: Konstantins Ranks
 
He ohjasivat minut Moskovan hallituksen sivustolle. Sieltä löytyi osasto, josta voi ladata PDF -tiedostoina karttoja. teetä juodessamme löysimme yhdessä kyseisen sivuston.
 
Mitä minä tekisin, jos en olisi löytänyt Iivana Julman laupiasta soturia ja samovaaria?
 
Mutta ei se mitään. Tulin seuraavana päivänä museoon. Se oli auki - ja Infokeskus myös. Päästäkseni sisään museoon jouduin läpäisemään turvatarkastuksen, kuten lentokentällä, vaikka ainoa mitä museosta tarvitsin, oli kaupungin kartta!
 
Lopuksi saavutin määränpääni. Siellä oli kaikenlaisia karttoja. Moskovalaiset ovat keksineet tehdä ison kartan lisäksi myös pienemmät kaupunginosien kartat: Arbatin, keskustan, teatterikorttelin… Se on minusta käytännöllistä: voi ottaa mukaan koko pinon ja suunnistaa paikan päällä.
 
Kioskin työntekijät kertoivat minulle, että karttoja löytyy ainoastaan samanlaisista kioskeista, rautatieasemilta ja lentokentiltä. He myös neuvoivat minua käyttämään erästä upouutta, ja siksi epävakaasti toimivaa sivustoa. Työntekijät olivat jostain syystä vakuuttuneet, että Moskovan Leningradin rautatieasemalle saapuva suomalainen päättäisi vasta saapuessaan minne hän kaupungissa menisi. Luulen, että nykyaikana näin ei tekisi edes italialainen.
Lopulta tulin siihen johtopäätökseen, että Moskova on tiedotusjärjestelmänsä luomisessa vasta alkumetreillä. Sen sijaan Pietari on edennyt jo pitkälle.
 
 

Konstantins Ranks, Fontanka.fi

Ei kommentteja

Ei kommentteja

Lisää kommentti:

Voi myös kirjautua ennen kommentointia.