• ru
  • fi
Etusivu / Artikkelit ja uutiset / Yhteiskunta

Lippu maailman vastapäiselle reunalle

29 Marraskuu 2014 / Yhteiskunta

Venäjän kaukoidän sanotaan kohta irtautuvan Venäjästä. Konstantins Ranksi ei ota kantaa poliittiseen spekulointiin, vaan yrittää pohtia sitä, miksi laaja ja kirjava alue on niin erilainen ja kiehtova omassa sisäisessä moninaisuudessa? Ehkä siksi, että eri kulttuurien rinnakkainen kehitys ja monivuotinen vuorovaikutus ovat luoneet sinne yhteisen identiteetin?

Helsinki. Päärautatieasema. Matkatoimiston tiskillä parveilevat nuoret katsovat mainosta junamatkasta Tyynenmeren rannoille. Kiina, Korea, Japani. Seuraavat rajanylitykset Suomen ja Venäjän rajan jälkeen. Tuhansia kilometrejä kylmiä maisemia. Täysin toinenlainen maailma.

Venäjän kaukoitä eroaa Siperiasta paljon. Sen tajusivat jo ensimmäiset venäläiset retkikuntalaiset 1600-luvulla. Pääero on ilmastossa. Siperialla on mannermainen ilmasto: talvi on paukuttavan kylmä mutta aurinkoinen. Kesä on aurinkoinen ja kunnolla helteinen. Keväällä ja syksyllä on pilvistä ja sateista.

Kaukoidässä vallitsee moonsuni-ilmasto. Talvella ilmamassat tulevat Siperiasta ja kesällä Tyyneltä valtamereltä. Talvella on aurinkoista, kesällä sataa ja ropisee. Kevät ja etenkin syksy ovat Kaukoidässä parhaat vuodenajat. Sateet ovat täällä trooppisen voimakkaat. Lunta voi sataa metrin tai kahden kerros, eikä se ole kenellekään yllätys. Paikallinen väestö on tottunut äärimmäisyyksiin.

Kaukoidän eri alueissa on myös suuria eroja. Pohjoisessa on Tšukotkan niemimaan napapiirialueet. Täällä Venäjän seinänaapuri on USA: lähimpään amerikkalaiseen saareen on 4 kilometriä. Kun venäläiset rajavartijat juhlivat uutta vuotta heidän amerikkalaiset kollegansa tietävät, että heillä on vielä vuorokausi valmistella juhlintaa. He katsovat venäjän puolelta ilotulitusta ja kuulevat musiikkia. Vuorokauden kuluttua, kun venäläiset potevat krapulaa, on amerikkalaisten vuoro juhlia.

Siellä kaukana Moskovan ja Washingtonin poliittisista jännitteistä kalastetaan, kaivetaan kultaa ja pelastetaan toisia. Täällä pitää toimia nopeasti pelastakseen pulassa olevan, sen tekee se joka ensimmäisenä ehtii paikalle, sillä todellisiksi viholliseksi luokitellaan kylmyys ja nälänhätä - näinäkin päivinä.

Etelämpänä sijaitsee Kamtšatkan niemenmaa. Tämä on korkeiden tulivuorten maa - tulivuoret ovat Alppien huippuja korkeammat. Maanjäristys on täällä lähinnä sääilmiö. Kamtšatka on valtavan suuri: Suomen neljäsosaa pienemmällä alueella sijaitsee 300 tulivuorta. Kolme tulivuorta vartioi alueen pääkaupunkia Petropavlovsk-Kamtšatskia. Korkein huippu on 3500 metriä, ja sinne on kaupungin keskustasta vain 35 kilometriä matkaa. Vielä lähempänä kaupunkia sijaitsee Avatša -niminen tulivuori. Vaikka tulivuoret purkautuvat, rinteillä toimivat vaeltajille tarkoitettu keskus sekä laskettelukeskukset. Alueella on myös hyvä patikointireittiverkosto.

Kamtšatkasta etelään aivan Japanin Hokkaido -saarelle asti kulkee Kurila -saarten ketju. Käytännössä nämäkin saaret ovat toimivien tulivuorten huippuja. Lähempää mannerta löytyy 950 kilometriä pitkä Sahalinin saari: saaren pituus on suunnilleen sama kuin etäisyys helsingistä Rovaniemelle. Sen ilmasto muistuttaa Suomen ilmastoa: pohjoisessa porotokkia, etelässä kasvavat samanlaiset puut kuin Kaivopuistossa.

Maantieteellisesti Sahalinin eteläalueet ovat samalla leveyspiirillä kuin Krimin niemimaa. Ilmasto olisikin paljon lämpimämpi ellei vieressä olisi Ohotan meri joka toimii luonnollisena jäävarastona. Sahalinilla kuitenkin kasvaa bambua ja ihmeellisiä, 2-4 metrin pituisia ruohoja ja kaisloja. Kesällä ilma on kuumaa ja kosteaa. Vielä etelämpänä, Bulgarian ja Balkanin maiden tasolla, sijaitsee koko Kaukoidän pääkaupunki Vladivostok. Se on vilkas satamakaupunki, josta pääsee lentokoneella Tokioon, Pekingiin ja Souliin. Tänne päätyvät Helsingistä asti rakennetut rautatiekiskot.

Kaukoitä on  aina ollut monikansallinen. Täällä asuivat alkuperäiskansat, ja myöhemmin lännestä tulleet siirtolaisaallot. Tänne karkoitettiin pakkotyöhön rikollisia samalla periaatteella kuin vanhassa Britanniassa rikolliset lähetettiin Australiaan. Naapureina oli maailman vanhimpia kulttuureja: Kiina, Korea, Japani.

1800-luvulla Keisari-Venäjän hallitus keksi toimivan kaukoidän asuttamispolitiikan. Muuttaessaan kaukoitään talonpojat saivat yllin kyllin ilmaista maata. Työväen ja käsityöläisten muuttoa tuettiin myös. Mutta asukkaita - venäläisiä, ukrainalaisia, baltialaisia - ei silti riittänyt alueen kehittämiseksi. Silloin Venäjän hallitus päätti tarjota naapurimaiden asukkaille Venäjän kansalaisuuden jos he muuttaisivat Venäjälle. Silloin Korea oli rutiköyhä maa, ja korealaisia muutti rajan yli tuhansittain: he kääntyivät ortodoksiseen uskoon ja menivat naimisiin venäläisten naisten kanssa.

Itämaisissa kulttuureissa suhtautuminen seksualisuuteen ei ollut niin arkaa, kuin kristillisissä, etenkin ortodoksisessa, joten korealaisille kelpasivat vaimoiksi myös entiset ilotytöt. Paitsi kevytkenkäiset naiset, avioliittoon kaipasivat kovasti köyhät naiset ja lesket, jotka etsivät perhe-elämästä varmuutta tulevaisuuteensa. Kaukoitä siunasi heidän avioliitonsa, he pääsivät toivomaansa siviilisäätyyn, heidän korealaispuolisonsa puolestaan saivat jalansijan uudessa kotimaassa. Tummatukkaiset ja  vinosilmäiset lapset puhuivat venäjää, mutta Kaukoidässä lasten ulkonäköä kukaan ei ihmetellyt - eikä se ketään vaivannut.

1900-luvun alkuvuosina Sahalinin saarien eteläpuolisko kuului osaksi Japania. Silloin sinne osittain pakolla siirettiin, osittain paremmilla tienesteillä houkuteltiin, paljon korealaisia asumaan. Kun vuoden 1945 jälkeen alue siirtyi osaksi Venäjää, korealaiset jäivät saarelle. Näin ollen eurooppalainen ja korealainen kulttuuri olivat vuosia hyvin tiukassa vuorovaikutuksessa. Nyt kaksi yhteisöä ovat melkein sulautumassa yhteen. Sahalinin korealainen on sikälaiselle venäläiselle paljon läheisempi, kuin Moskovasta, Kiovasta tai Taškentista peräisin oleva venäläinen.

Venäjän kaukoidän historia muistuttaa paljon USA:n itärannikon historiaa - se on ikään kuin peilikuva Amerikasta, siellä vain puhutaan venäjää. Täällä on aina ollut vapaampi ilmapiiri kuin muualla Venäjällä. Toisin kuin Siperiassa, täältä oltiin paljon yhteydessä ulkomaailmaan. Kalastajat, kauppalaivaston merimiehet, sotaväki ja merigeologit - kaikki olivat koko ajan yhteydessä ulkomaalaisiin. Jo neuvostoaikana täällä syötiin Koreasta tuotuja vesimeloneja, uusiselantilaista voita ja lammasta, australialaista naudanlihaa.

Kaukoitäläisten mielestä Ukrainan kriisi on huono juttu, mutta se on liian kaukana huolestuttaakseen heitä kunnolla. Aivan lähellä muhii paljon vakavampia kriisejä. Kysymys ei kuitenkaan ole Venäjän ja Japanin kiistasta muutamalla Kurilin saarista. Paljon vakavammalta näyttävät Japanin ja Kiinan väliset jännitteet ja Etelä-Kiinan meren rajakiistat.

Kauppojen hyllyt ovat täynnä japanilaisia, kiinalaisia, korealaisia ja vietnamilaisia tuotteita. Kun moskovassa älyköt ovat huolissaan ”käänteestä itään päin”, niin täällä se käänne on jo tapahtunut. Silloin, kuin Venäjän kaasuputki vedetään Kiinaan, Kaukoitä riemastuu: he ovat jo alustavasti laskeneet, että kaasulla voi puhaltaa henkeä kemikaaliteollisuuteen. Kaasu ei tarkoita vain polttoainetta, se on myös tärkein raaka-aine muovin tuotannossa.

Sahalinissa toimivat kansainväliset kaasuyhtiöt. Siihen rakennettiin myös nesteytetyn maakaasun tuotantotehdas josta kaasua viedään meritse Japaniin.

Suurin osa autoja tuodaan Kaukoidän kaupunkeihin Japanista, joten autojen ratti sijaitsee oikealla. Kaduilla on hupaisa ilme: autot liikkuvat ikään kuin ilman kuskia.

Kaukoidän lumoa on vaikeaa vastustaa: edes lyhyen oleskelun jälkeen tulee tarve käydä siellä uudestaan ja uudestaan. Alue on maailman merkillisimpiä: jos Venäjän hallitus panostaisi sen kehitykseen edes vähän, moni venäläinen ja entisen neuvostoliittotasavallan kansalainen olisi muuttanut sinne jäädäkseen - sinne, aamutuulen ja nousevan auringon valtakuntaan.

Konstantins Ranks, Fontanka.fi

Комментарии (2):

Ei kommentteja

Lisää kommentti:

Voi myös kirjautua ennen kommentointia.