• ru
  • fi
Etusivu / Artikkelit ja uutiset / Talous

Suomen asemalla juuri avattu duty-free kauppa tekee kassaa muita kauppoja reippaammin

15 Joulukuu 2014 12:24 / Talous

Viipurin asemalle avataan oma duty-free kauppa, sillä Pietarin Suomen asemalla keväästä toiminut kauppa osoittautui kannattavaksi liiketoiminnaksi. Tällä hetkellä tullin kanssa käydään neuvottelut Viipurin kaupan toimiluvasta. Jos neuvottelut tuottavat tulosta, kauppa avataan jo kesällä. Se rakennetaan suoraan laiturille, toisin kuin Pietarissa, jossa kauppa toimii aseman tiloissa.

Kaupat omistaa ja pyörittää Aerotrade -niminen yhtiö. Sen toimitusjohtaja Andrei Martynjuk kertoo yhtiön olevan kiinnostunut kauppojen avaamisesta myös Suomessa. Esteenä on suomalainen lainsäädäntö, joka ei salli verovapaata kauppaa rautateillään. Neuvottelut kuitenkin käydään myös suomalaisten tahojen kanssa.

Lähitavoite on kuitenkin Viipurin kaupan pystyttäminen ja verovapaan kaupan käynnistäminen Allegro -junissa, joka aloitettaisiin vasta sen jälkeen kun Viipurin kauppa avataan, todennäköisemmin talvella 2015-2016.

Suomen asemalla kauppa on toiminut huhtikuusta alkaen, mutta sen viralliset avajaiset pidettiin 12 joulukuuta, vasta sen jälkeen kun valikoimaan tulivat alkoholijuomat. Alkoholin tulo kasvatti kaupan kassaa kolminkertaisesti. Rautatiekauppa tekee kassaa muita yhtiöiden kauppoja 25% enemmän - ehkä siksi, että rautatieaseman yhteydessä toimiva verovapaa kauppa kiinnostaa ostajia, joista suuri osa on suomalaisia.

Kaupassa hinnat pidetään euroissa. Hintojen eurotasosta yritetään pitää Martynjukin mukaan kiinni - ruplan kurssia kun ei voi hallita.

Fontanka.fi

Ei kommentteja

Ei kommentteja

Lisää kommentti:

Voi myös kirjautua ennen kommentointia.