• ru
  • fi
Etusivu / Artikkelit ja uutiset / Kulttuuri, Yhteiskunta

Ihana, inhottava Länsi

29 Toukokuu 2015 / Kulttuuri, Yhteiskunta

Entisen Neuvostoliiton tasavaltojen tapahtumien tulkinta käy haastavaksi, mikäli ei oteta huomioon sikäläisten veästöjen erästä tärkeätä yhteispiirrettä. He haluavat kovasti kuulla kehuja ulkomaalaisilta, etenkin vaikutusvaltaisten maiden edustajilta. Usein he eivät edes mieti, onko kehuun tähtäävä teko heille itselleen hyväksi. Tärkeintä on ulkomaalaisen myönteinen mielipide. He voivat olla tästä mainitsematta, mutta silti heidän tapansa toimia määriytyy paljolti sen vertailun kautta, jonka kohteena ovat ulkomaat.

Tämä ominaisuus ilmenee niin venäläisissä kuin ukrainalaisissa sekä valkovenäläisissä, georgialaisissa, tataareissa… Eikä kyseessä ole mikään hetkellinen trendi tai kommunistien aiheuttama alemmuuden kompleksi, tämä piirre on vanhaa, kaukaisen historian perintöä.

1000 vuotta sitten Itämeren, Mustanmeren ja Kaspian meren välissä sijaitseva laaja alue oli kuin läpikuljettava pihamaa. Historioitsijat puhuvat vanhasta kauppareitistä, joka vei Pohjolasta Bysantiumiin. Toinen vastaava reitti suuntasi pohjoisesta Kaspian meren yli Persiaan, nykyiseen Iraniin asti.

Nykyisten venäläisten, ukrainalaisten ja valkovenäläisten sekä liettualaisten ja latvialaisten esi-isät toimivat vesistön kautta kulkevan kauppareitin varrella ikään kuin ”huoltotehtävissä”. ”Huoltoväelle” ulkomaalaiset, etenkin etelästä päin saapuneet vieraat, edustivat heille kehittyneempiä kulttuureja. On siis luonnollista, että slaavit ja baltit näkivät toisten kulttuurien edustajissa valistajia, jotka toivat heille uutta tietoa, osaamista sekä myös uutta henkistä oppia.

Kiovalle esimerkkina toimi Etelä, pääasiassa Bysantiumin keisarikunta, joka 1000 vuotta sitten oli mahtinsa huipulla. Suuri Novgorod käänsi katseensa Pohjolaan ja Pohjois-Eurooppaan. Jokaisen oppipojan tapaan nämä kulttuurit pyrkivät tulemaan opettajiaan paremmiksi. Osittain se jopa onnistui: esimerkiksi, Novgorodissa luku- ja kirjoitustaito oli myös tavallisten ihmisten käsissä. Novgorod oli tasavalta ja siellä toimi aikaansa nähden poikkeukselliseti demokraattinen vaalijärjestelmä.

Alueen kristillisten valtioiden järjestämät jatkuvat ristiretket johtivat myöhemmin sotilaallisiin konflikteihin Novgorodin kanssa. Tilanne oli hyvin kummallinen: Novgorod kävi länsinaapureidensa kanssa samaan aikaan sekä sotaa että kauppaa.

Seuraavien vuosisatojen aikana tilanne monimutkaistui entisestään mongolien sotaretkien myötä. Lukuisat sodankäynnit antoivat potkua Moskovan ruhtinaskunnalle, joka lopuksi valloitti Novgorodin. Varovaisuus Länttä kohti sekä samanaikainen Lännen ihailu, sulivat mielenkiintoisella tavalla yhteen.

Bysantiumin tuhoutuessa osmanien hyökkäyksen seurauksena, sen viimeisen keisaren veljentytär Sofia pakeni Moskovaan ja nai Moskovan ruhtinaan. Naimakaupalla oli silloiselle ruhtinaskunnan eliitille suuri merkitys. Omissa silmissään he ikään kuin nousivat nyt tuhoutuneen, suuren,  muinaisesta Roomasta saakka periytyneen kulttuurin vaalijoiksi. Kaksipäisen kotkan saaminen vaakunaan on feodaalisesa yhteiskunnassa suuri juttu.

Miksi on? Kuvitelkaahan hetkeksi, että olisitte saanut varmat todisteet siitä, että olette vaikkapa marsalkka Mannerheimin, tai tsaari Aleksanteri II:n, tai vaikkapa kuningatar Victorian suora jälkeläinen. Vaikka olisitte mikä tahansa toimistotyöntekijä, innostuisitte saadusta tiedosta takuuvarmasti, sillä tämä side suuriin ihmisiin tekisi teistäkin ainutlaatuisen. Ainakin, se olisi hyvin kiinnostavaa!

500 vuotta sitten ihmiset eivät olleet vielä ehtineet saada Hollywoodista elämysyliannostusta, siksi heidän tunteensa olivat paljon voimakkaampia. Venäläinen eliitti koki nousevansa asemassaan eurooppalaisten ”porvareiden” yläpuolelle, mutta silti parhaat aseet ja luksustavarat ostettiin Lännestä. Tätä ristiriitaa ei voitu ymmärtää, ja se koettiin loukkaavaksi.

Pietari Suuri tajusi, että tilanteen on muututtava. Esi-isien sankaritekojen kehuminen lopetettiin, ja maassa  käynnistettiin modernisaatio. Pietari toimi ajansa hengessä armotta. Hän kutsui Venäjälle sadottain ulkomaalaisia sen ajan Lännen kehittyneimmistä maista. Länsimaalaisesta tuli taas esimerkki ja malli.

1700-luvun lopussa Venäjästä muodostui ”kahden kansan maa”. Aatelisto, johon kuului paljon ulkomaalaisten jälkeläisiä, nautti vauraudestaan ja osasi vieraita kieliä joskin venäjän kieltä paremmin. Venäjän kansat taas (Venäjä oli jo silloin monikansallinen) puhuivat vain äidinkieliään ja elivät köyhyydessä. Tavalliselle ihmiselle kielitaito, ulkomaalaiset vaatteet ja herkut symboloivat menestystä. Kun 1800-luvun puolivälissä Venäjällä alkoi muodostua koulutetuista kaupungilaisista uusi yhteiskunnallinen luokka, hakivat hekin tietoa ja taitoa ulkomailta. Näin Venäjälle tuli myös kommunismin aate.

Toisin kuin kommunismi, tiedon analyysi, sekä yhteisiin intresseihin perustuvan päätöksenteon menetelmät, eivät koskaan ylittäneet Venäjän rajaa. Elämä jatkui Venäjällä entiseen malliin: Moskovan ja Pietarin älyköiden mielestä Venäjällä ei voi tapahtua mitään positiivista — kun taas Venäjän rajojen ulkopuolella kaikki on loistavasti. Siksi he tietävät erittäin hyvin USA:n asioista, mutteivät osaa kertoa mitään nyky-Venäjän saavutuksista esimerkiksi uuden tekniikan kehityksessä.

Esimerkiksi, huhtikuun lopussa maailmalla puhuttiin paljon siitä, että Tesla -auton kehittäjä Elon Musk käynnistää aurinkoenergiaa varastoivien pattereiden tuotantoa. Mutta kukaan ei havahtunut siihen, että vastaavalla periaatteella toimiva, Venäjällä kehitetty järjestelmä asennettiin joulukuussa vuonna 2014 Siperiassa aurinkovoimalaan. Minun on erittäin vaikeaa kuvitella suomalaista toimittajaa, joka kirjoittaa amerikkalaisten saavutuksista energia-alalla, muttei kiinnitä yhtään huomiota kotimaansa Suomen saavutuksiin. Mutta Venäjällä tällainen on normaalia.

Venäjän johto potee siinä mielessä samaa alemmuuskompleksia. Heidän Eurooppaan ja USA:han kohdistuva agressiivisuutensa muistuttaa teini-ikäisten huomion hakuista kapinointia. Venäjällä tällaisista ihmisestä on tapana sanoa, että ”antoi korviensa paleltua kiusatakseen äitiään”.

Venäjän, Valkovenäjän sekä Ukrainan kansat ovat kärsineet 1900 -luvulla eliittien vainosta. Juuri siksi nämä valtiot käyttäytyvät epävakaasti kuin teini-ikäiset, jotka toisaalta haluavat näyttää ”aikuisille”, toisaalta ovat samoille aikuisille kateellisia.

Mikäli haluamme Venäjästä rauhanomaisen ja luotettavan naapurin, on tuettava sitä osaa Venäjän yhteiskuntaa, jonka tavoitteena on rakenteellinen toiminta ja integroituminen kansainväliseen talouteen. Koska venäläiset ovat herkkiä länsimaalaisten huomautuksille, on huomioitava todelliset onnistumiset. Siinä mielessä ekoaktivistien lisäksi on tuettava myös niitä teollisuuden edustajia, jotka pyrkivät vähentämään hiilidioksidijälkeään. Heitä on, ja heistä on täältä Lännestä päin  tiedotettava myös venäläisille.

Ymmärrän, ettei tämä ole helppoa, mutta tämän eteen kannattaa ahkeroida.

Konstantins Ranks, Fontanka.fi

Ei kommentteja

Ei kommentteja

Lisää kommentti:

Voi myös kirjautua ennen kommentointia.