• ru
  • fi
Etusivu / Artikkelit ja uutiset / Politiikka, Yhteiskunta

Milloin Venäjä herää?

1 Heinäkuu 2015 / Politiikka, Yhteiskunta

Pitkä pysähtyneisyys on monien taloustieteilijöiden mielestä Venäjän talouden kehityksen todennäköisin skenaario. Mutta pysähtyneisyyskään ei voi kestää ikuisuutta. Milloin murros alkaa? Milloin Venäjä herää ja ryhtyy edes jonkinlaisiin toimiin?

Maan hallituksen poliittisen linjauksen muutos voi edetä kolmen eri vaihtoehdon mukaan:

  • toimiva hallitus tajuaa, että vanhat keinot eivät toimi ja niistä täytyy luopua.
  • kasvavat taloudelliset ongelmat synnyttävät yhteiskunnallisia ristiriitoja, joiden seurauksena hallitus kaatuu tai se pakotetaan muutoksiin;
  • muutokset alkavat vasta johdon sukupolvenvaihdoksen myötä, tämä mahdollisti myös siirtymän Brežnevin ajasta Perestroikaan.

Ensimmäinen vaihtoehto tarkoittaa nopeita muutoksia, joten kutsutaan sitä ”pikaskenaarioksi”. Toisen vaihtoehdon toteutuminen vaatisi 5-10 vuotta, joten sitä voi määritellä ”keskinopeaksi”. Kolmas ja viimeinen vaihtoehto voisi tulla todeksi vähintään 15 vuoden kuluttua ja näin ollen se on pitkäkestoinen skenaario. Käsitellään nämä skenaariot nyt järjestyksessä. 

Tällä hetkellä pikaskenaario on tuskin mahdollinen. Kysymys ei ole siitä, ettei Putin voi muuttaa näkemyksiään oltuaan vallassa näin pitkään. Maailman historia tuntee ihmeitä: hallittuaan Espanjaa 20 vuoden ajan generalissimus Franco työnsi vanhoja kannattajiaan falangisteja pois vallan kahvasta, kutsui avukseen nuoria teknokraatteja ja antoi heille luvan toteuttaa muutoksia, jotka myöhemmin veivät Espanjan EU:hun asti. Mutta vaikka Putin tajuaisikin tilanteensa, vaihtaisi taas paikkoja Medvedevin kanssam, ja yrittäisi tehdä järkevää politiikkaa, jäisi hän umpikujaan joka on hänen edellisen politiikkansa seuraamus.

Nykytaloudessa siirto pysähtyneisyydestä kasvuun ei tapahdu ilman mittavia investointeja. Investoinnit tuovat mukanaan huipputeknologiaa ja tuottavuuden kasvun. Valitettavasti, Venäjä pikemminkin pelottaa sijoittajia maasta pois niiden houkuttelemisen sijaan. Vielä pari vuotta sitten oli mahdollista toivoa tilanteen parantumista siinä uskossa, että Putin kitkisi korruption ja vahvistaisi omistajan oikeuksia puolustavaa järjestelmää niin, ettei sijoittajan tarvitsisi ”jakaa” tuloja viranomaisten kanssa. Nyt kysymys ei ole enää Venäjän sisäisistä epäkohdista vain myös maamme Ukrainan tapahtumien jälkeen menneestä maineesta.

Siksi kunnollinen sijoittaja kiertää Venäjän kaukaa. Hänen sijaansa maahan ryntäävät keinottelijat. Niitä houkuttelee öljyn hintojen muutoksilla toimiva pörssipeli, joka ei vaikuta merkittävästi taloudelliseen tilanteeseen. Ajan mennessä Kreml alkaa enemmän ja enemmän lähestyä Kiinaa, joka ilman muuta tukee Venäjän muuttamista omaksi raaka-ainelähteekseen.

Keskinopea skenaario ei sekään ole tällä hetkellä todennäköinen. Taloudellisen tilanteen heikentyminen kasvattaa kansalaisten henkilö- sekä perhekohtaisia taloudellisia vaikeuksia, mutta vaikeudet tuskin johtavat Maidaniin. Punnitaanpa tekijät, jotka edistävät Venäjän ”ukrainisaatiota” ja puolestaan ehkäisevät sitä.

Ensinnäkin, Ukrainan yleistilanteesta johtuen Maidanin maine ilmiönä on ristiriitainen. Toisin kuin muut Itä-Euroopan maat, ukrainalaiset eivät pystyneet rakentamaan Neuvostoliiton raunioille toimivaa valtiota. Maa on sodassa, yhteiskunta on jakautunut ja talous romahtamassa. Venäjän propaganda käyttää tilannetta hyväkseen ja syöttää venäläisille tv-katsojille käsityksen, että auktoritaarisen hallituksen syökseminen vallasta voi vain pahentaa muuten huonoa tilannetta entisestään. 

Toiseksi, viime vuoden öljyn hintakehitys näyttää selkeästi ettei hinta laske 50-60 dollaria pienemmäksi, sillä alhainen hintataso tekisi USA:n liuskeöljytuotannon tappiolliseksi ja supistaisi maailman energiamarkkinoita. Voimme suurella todennäköisyydellä olettaa, että vuoden 1998 romahdus ei toistu. Siksi Venäjän talouden pysähtyneisyys on myös todennäköisempi vaihtoehto kuin kansantuotannon pikasyöksy ja kansalaisten äkillinen köyhtyminen. Kun talous ei kasva, kansa vain mutisee muttei kapinoi.

Hallitukselle tämä ei kuitenkaan tiedä hyvää.

Pitkä kriisi on maan johdolle pikaista romahdusta vaarallisempi. Kun tilanne huononee nopeasti, ihmisillä on taipumus ajatella, että on vain kestettävä hetki kunnes elintaso palautuu ennalleen. Jos heikko tilanne kestää pitkään eikä muutu paremmaksi, ihmiset alkavat etsiä vikaa järjestelmästä. Siksi esimerkiksi viranomaisten vaalivilppi tai muu vastaava epäkohta voisi käynnistää laajan protestiliikkeen.

Vaikka olisivatkin kuinka laajat, rauhanomaiset protestit eivät, kuten tiedämme, sinänsä voi horjuttaa hallitusta tuntuvasti. Mutta Venäjällä on olemassa kipupisteitä, joissa kriisi voi ryöstää asukkailta kaiken. Yksi kipupisteistä ovat niin sanotut tehdaskaupungit, jossa ainoan tai muutaman tehtaan sulkeminen poistaisi ihmisiltä kaikki mahdolliset elinkeinot. Näissä kaupungeissa protesti voisi olla hyvin kaukana pääkaupunkien rauhanomaisuudesta. Mikäli pääkaupunkien rauhanomainen protesti yhdistyy jossain vaiheessa alueelliseen raivokkaaseen vastarintaan, hallituksella on pulma.

Lisäksi Ukrainan tapahtumat antavat maan johdolle perusteet varoa niin sanottua ”Berkutin oireyhtymää”. Kiovan protestit pysyivät rauhanomaisina, kunnes Oikea sektori, nuorten ihmisten pieni, mutta joskin agressiivisempi ryhmä muutti tuloksettoman rauhanomaisen protestin toimivaksi. Presidentti Viktor Janukovitšia puolustaneet erikoisjoukot näyttivät mielenosoittajille heikkoutensa — he eivät ilmeisesti halunneet verilöylyä Kiovan kaduilla. Tästä voi päätellä, ettei hallitus voi täysin luottaa edes niihin joita palkataan puolustamaan hallituksen intressejä.

Keskinopea skenaario, joka edellyttää opposition yhteenottoja hallituksen kanssa, pitää näin ollen ottaa vakavissaan huomioon. Mutta olisi hyvä miettiä myös pitkäkestoista skenaariota, sillä opposition lähimenneisyydessä toivomaa hallituksen heikentymistä ei ole tapahtunut.

Pitkäkestoinen skenaario edellyttää, aivan kuten vuonna 1985, päättäjien sukupolvenvaihdosta ja nuorten järjestelmän kasvattien etenemistä vallan huipulle. Nämä nuoret ovat kiistämättä sopeutujia, jotka nyt liikkuvat jossain valtion hierarkian keskitasolla, vannovat uskollisuutta Putinille ja kehittävät taistelustrategioita Maidania vastaan. Mutta, kuten Gorbatšovin aikana, he haluaisivat kunnostaa Venäjän suhteet Länteen, parantaa maan investointihoukuttelevuutta ja edistää talouden kasvua.

Pika- sekä keskinopeassa skenaariossa maan eliitin menestys riippuu Putinin suosiosta eikä niinkään talouden kasvusta. Mutta ajan kuluessa tulevilla vallanperijöillä ei tule olemaan muuta keinoa säilyttämään valtansa kuin edistämällä talouden normaalia kehitystä.

Se on tie muutoksiin… joka ei välttämättä onnistuu. Muistamme, kuinka Gorbatšov Perestroikan loppuvaiheessa mokasi päätettyään tehdä sosialismille vain pintaremontin kokonaan uuden markkinatalouden rakentamisen sijaan. Putinin perijöiden riittämätön koulutus sekä tottumus propagandan keinoihin voivat johtaa siihen, että Putinin perijät toistavat Gorbatševin virheet. Mutta silti Venäjä herää — viimeistään sen herättää sukupolvenvaihdos.

Dmitrii Travin, professori, Pietarin Eurooppalainen yliopisto

Комментарии (1):

Ei kommentteja

Lisää kommentti:

Voi myös kirjautua ennen kommentointia.